Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pelaaminen tapahtuu täällä minä- tai hän-muodossa. Muistathan aina tarkistaa vastapelaajasi hahmon tiedot, ennen kuin lähdet ropettamaan. 

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Pammee

21.03.2018 16:32
Mercy

Kiharapäinen nuori mies seuraili vastapäisen sellin tapahtumia, kun hän kuuli oman sellitoverinsa kysymyksen. Miksi kukakin oli täällä? Mercy loi mustanruskeiden silmiensä katseen mieheen, joka keikkui kyykyssä kaltereiden vierellä. Hetken hän oli vain hiljaa ja tutkaili sinisilmäistä nuorukaista. Mikä tuo oli itse miehiään?
"Doomed Hope", Mercy lausui jengin nimen ja oletti, että ainakin suurimmalle osalle väestä nimi olisi tuttu. Jengi oli ollut uutisissa useaan kertaan viime vuosina ja sen harteilla oli lukuisia huume- ja väkivaltarikoksia. Jengi oli kasvanut ja se muistutti toiminnaltaan ja laajuudeltaan nykyään enemmän rikollisjärjestöä tai mafiaa kuin jengiä. Mercyn huulilla käväisi vino hymy ja hän oli aikeissa jatkaa, etteivät viranomaiset tienneet vielä itsekään, mistä häntä syytettäisiin. Hän oli täällä tavallaan vain varmuuden vuoksi, kunnes tutkinnat edistyisivät. Asia jäi sanomatta, koska paikalle saapui kaksi vartijaa, joista toinen alkoi repiä sellistään ulos sitä naisvankia (Cele), joka oli ollut osastolla heistä kauiiten. Hetkessä kiharapään huomio oli siirtynyt tilanteeseen käytävän toisella puolella. Mercy kuuli, että tuo vanki pääsisi ulos, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan.

Toinen vartijoista tuli Mercyn ja kaltereissa keikkujan sellille ja loi karmivan katseensa Mercyyn.
"Sinä myös lähdet pihalle. Nouse!" vartija käski ja Mercy totteli. Ilmeisesti ulos meneminen tarkoitti oikeasti pihalla jaloittelua tai jotain vastaavaa. Vartija päästi miehen ulos sellistään ja tarttui tämän käsipuoleen ohjatakseen tämän edellisen vangin jäljessä ulos. Mercy ei laittanut lainkaan vastaan, koska raitis ilma ei olisi pahitteeksi.

Nimi: Mokka

19.03.2018 06:57
Celeste Shars

Kaksi uutta tulokasta oli tungettu viereiseen selliin, jonne naisella ei ollu näköyhteyttä, joten vaaleanruskea uteliais katse tutkaili muuta selliosastoa arvioiden ja mittailen muiden yhä puhuessa, kuinka vahvaa tekoa se tosiaan olisi. Ja ennen kaikkea, kuinka täältä pääsisi helpoiten pois. Nuori nainen henkäisi hiljaisesti, katse suuntautuen kaukaisuuteen. Hänen veljensä oli poissa ja jotenkin ihmeen kaupalla hän itse oli päätynyt vankilaan. Mikä tätä maailmaa oikein vaivasi? Celeste tiedosti kuitenkin varsin hyvin syvällä sisällään, että hänen veljensä murhalle oli syy. Se oli tapahtunut hänen silmiensä edessä kuin varoituksena.

Vartijoiden äänet ja avainten kalina hänen sellinsä ovella saivat Celesten havahtumaan. Nuori nainen hätkähti perääntyen kauemmaksi, mutta yksi vartijoista tunkeutui hänen selliinsä ja tarttui tiukasti hänen toisesta käsivarrestaan pakottaen voimalla naisen mukaansa käytävän puolelle. Celeste olisi voinut vaikka vannoa, että keltasilmäinen vartija oli päästänyt suustaan luonnottoman matalan murinan heidän liikkuessaan käytävän puolelle. Naisen vaaleanrusehtavat silmät laajenivat ja katse oli villi ja säikähtänyt kuin peuralla ajovaloissa. Hänet nykäistiin liikkeelle ja Celesten kompuroi muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin tuo kykeni iskemään kantansa maahan, yrittäen epätoivoisesti pysäyttää menon joukon kulkiessa muiden vankien ohi. Hän käännähti ympäri, yrittäen vääntäytyä pois vartijoiden otteesta, mutta aikaisemmin hänen sellistä hakenut vartija päästä suustaan nyt aivan oikean murinan, tuon pakottaessa naisen yhden sellin kaltereita vasten käsi naisen kaulalla.
”Haluatko sinä ulos vai et? Minun puolestani voit ihan hyvin homehtua sellissäsikin”, tuo ärjäisi. Okei, joku ei ollut nyt hyvällä tuulella.
”Okei”, Celeste henkäisi, saaden vartijan irroittamaan otteensa ja lähtien johdattamaan naista eteenpäin, ote yhä hänen käsivarressaan. Toinen vartijoista jäi vielä jälkeen ilmeisesti aikeinaan viedä joku muu vangeista pihan puolelle.
”Onko sille mitään erityistä syytä, miksi näytät siltä kun joku olisi pissinyt aamiaismuroihisi?” Celeste sanahti vartijalle kevyesti tilanteesta huolimatta pystymättä hilllitsemään omaa luonnettaan.

Nimi: pixeli

14.03.2018 18:16
Reed Crowall

Reedistä oli mukava nähdä, kun vankilaan virtasi porukkaa. Se merkitsi ettei muillakaan olleet menneet jutut ihan nappiin, vaikka eihän hän tiennyt miksi muut olivat täällä. Jotkut nimittäin eivät menneet lainkaan rikollisesta -pikemminkin tavallisista tallaajista jotka oli lavastettu rikollisiksi. Reed katsahti Celesteä, joka nauroi ripsien räpsytteli-kysymykselle. Nuorukainen naurahti myös pienesti, mutta katsahti sitten sellikaveriaan toinen kulma koholla. Toinen näyttikin olevan oikein lepsu, sillä Reedin mielestä tuollaisia hiljaisia hissukoita pitäisi opettaa ankaraan elämään. Hänestä vähän kaikki vaikuttivat pieniltä ja avuttomilta, jotka olivat luovuttaneet pakenemisen suhteen. Reed itse oli juuri aloittamassa lisätutkimuksia, kun kaksi vartija tulivat selliosastolle. Nuorukainen painautui nurkkaan, sillä ei halunnut tavata noita outoja vartijoita, joissa oli jotian hyvin epätavallista. Kummajaiset veivät sitten yhden vangeista mukanaan puhuen ulkotiloista. Reed ei ainakaan vielä halunnut ulos vaan sen sijaan tutstua muihin.
"Miks kukin pääty tänne?" Nuorukainen kysyi, vaikka arvelikin vain muutamien vastaavan. Hän halusi myös tietää keillä oli oikeasti jotain laitonta omalla tunnollaan ja ketkä joutuneet jostain muusta syystä tänne. Reed asteli kaltereiden luo lähemmäs muiden häkkejä ja laskeutui päkiöidensä varaan keinumaan.

Nimi: Tiuhti

12.03.2018 13:08
Ryder Castaneda

Vastapäisessä selissä ollut poika (Reed) oli sanonut jotain näyttävästä sisääntulosta, johon Rudy mutisi ettei hän sen vuoksi pannut vartijoille vastaan. Häntä vain alkoi vituttaa se selkään ja kylkiin tökkiminen, ja viha pääsi kiehahtamaan reunojen yli. Sitten tummatukkainen poika tokaisi vielä Rudyn sellikaverista, joka näytti siltä kuin purskahtaisi kohta itkuun. Rudy katsoi tummaihoista tyttöä ilmeettömästi.
”Mahdatkohan sä olla oikeassa paikassa?” hän mutisi. Tyttö kun ei yhtään näyttänyt rikolliselta, saati vaaralliselta, joutuessaan sellaiseen paikkaan.
Seuraavaksi jossai kolahti metallinen ovi, ja kolmen vartijan äänekäs keskustelu kaikui käytävän perältä selleihin. Heidän puheistaan kuuli, että joillakin olisi mahdollisuus ulkoiluun tai vastaavaa. Rudy tuhahti. Hän ei välittänyt päästä sillä hetkellä ulos, koska joutuisi varmasti taas tökkivien vartijoiden taluttamaksi. Eikä hänellä ollut sytkäriään, joten sätkiäkään ei voinut poltella.
Yksi vartijoista kulki heidän ohitseen, jatkaen matkaansa jonnekin kauemmas. Kuului avainten helinää ja kalteriovien kirskuntaa. Jotakuta vangeista lähdettiin saattamaan ulos häkkiosastolta. Rudy katseli muita jurosti ja pohti, lähtisikö joku näistä pihalle. Tai jonnekin.

Nimi: Amandla

11.03.2018 15:06
Nadidah

Kiharapäinen tyttö keinutti rauhallisesti itseään puolelta toiselle, miettien samalla miten ihmeessä pääsisi vankilasta ulos. Samaan selliin oli tuotu välikohtauksen kera mies, joka vaikutti yksinkertaisesti vastenmieliseltä ihmiseltä. Mies nimittäin katsoi tyttöä terävästi, istuessaan tätä vastapäätä. Nadidah ei varsinaisesti pelännyt, mutta ei tyttö tuntenut oloaan mitenkään mukavaksikaan.

Nadidah käänsi hätkähtäen katseensa toiseen selliin, jossa oli kaksi miestä. Toinen heistä kysyi tytöltä, eikö silmien räpyttely ollut tehonnut. Tytön tummat kulmat kurtistuivat hiukan, mutta sekin oli niin hentoa, ettei sitä nähnyt kunnolla. Tytön hoikat sormet juoksivat pitkin kaltereita. Ne olivat kovia ja kylmiä, ei sellaisia jotka kovilla potkuilla saisi hajotettua, tai jotka olisivat kenties vahingossa valmistettu kaksoismetallista. Tyttö siirsi katseensa kattoon, sielläkään ei näkynyt mitään mikä auttaisi pakoon. Nadia kirosi mielessään, ettei ollut ottanut mukaansa sytkäriä. Lukon lämpölaajenemisen ansiosta olisi ehkä voinut olla helpompaa potkia sitä auki. Toisen sellin tyttö kysyi Nadialta, oliko tyttö kunnossa. Ujo kiharapää käänsi vain katseensa takaisin maahan, sulkien hetkeksi pitkäripsiset silmänsä.

Tyttö kuuli kuitenkin ystävällisen äänen samasta sellistä josta hänelle oltiin jo kerran huudeltu. Nadia avasi silmänsä, ja kääntyi hetkeksi katsomaan selliin. Kiharahiuksinen mies oli pyytänyt häneltä anteeksi muiden käytöstä. Nadian kasvoille levisi muutamaksi sekunniksi ujo hymy, joka pyyhkiytyi kuitenkin pois niin nopeasti kuin se oli ilmestynytkin.

Nimi: Pammee

10.03.2018 14:41
Mercy

Voi Jeesus, Mercy huokaisi kuunnellessaan sellikaverinsa ja vastapäisen tytön keskustelua hiuslenkeistä. Pian kuitenkin vartijat alkoivat marssittaa uutta verta selliosastolle.

Ensin tuotiin tummaihoinen ja kiharapäinen tyttö, joka heitettiin selliinsä, niin että hento tyttö kaatui lattialle. Viereisen sellin tyttö (Celeste) kysyi, oliko kiharapää kunnossa. Mercyn sisällä kiehahti vartioiden käytöksen vuoksi, mikä myös välkähti hetken aikaa vihana hänen pikisilmissään katseen suuntautuessa epäluonnollisen näköisten vartioiden selkiin. Se hetki ei kestänyt kauaa, vihainen ilme pyyhkiytyi pois ja miehen katse palasi tärisevään tyttöön, joka istui kylki kaltereita vasten.
"Olen pahoillani heidän puolestaan", Mercy sanoi hiljaa, rauhallisella ja pehmeällä äänensävyllä, muttei ollut varma, kuulisiko tyttö edes hänen ääntään.

Viimeisimpänä vartijat toivat selliosastolle kaverin (Ryder), joka järjesti pienen välikohtauksen, ottaen siitä sitten lopulta itse turpaansa. Muu väki tuntui pitävän sisääntuloa vaikuttavana, mutta Mercyä lähinnä hävetti rettelöivän miehen puolesta. Kuvitteliko tuo, että väkivallasta olisi mitään hyötyä tässä tilanteessa? Mercy ei suonut sen enempää huomiotaan tatuoituun hulttiioon. Hänen ystävällinen katseensa palasi kiharapäiseen tyttöön, joka tuntui olevan aivan väärässä paikassa. Tietenkään ihmisen ulkonäöstä tai edes olemuksesta ei voinut tietää todellisuutta, eihän Mercyllä itselläkään ollut omatunto puhdas. Hän oli johtanut ihmisiä harhaan ja kuolemaan. Mutta tuosta naisesta oli vaikea uskoa mitään pahaa, vaikka kai hänelläkin täytyi olla taakka sydämellään -olihan hän joutunut tähän pirujen valtaamaan vankilaan.

Nimi: Mokka

08.03.2018 14:03
Celeste Shars

Celesten kulmat kohosivat kevyen hymyn leikitellessä kasvoilla, tuon kuullessa syvänsiniset silmät omaavan miehen vastaavan kysymykseensä. Tottakai, toinen osaisi tiirikoida. Sen sijaan miehen jälkimmäinen vastaus yllätti naisen yksityiskohtaisuudellaan. Hän vaikutti tuntevan alansa.

Keskustelu kuitenkin katkesi, Celesten vaaleanruskean uteliaan katseen kääntyessä käytävän meluun, paikalle saapuessa vartijoiden saattamana hento tummaihoinen tyttö, (Nadia) joka tuupattiin Celesten sellin viereiseen selliin, kadoten näkyvistä. Naisen kulmat kuitenkin kohosivat jälleen hänen kuullessaan sinisilmäisen miehen kommentin.
”Eipä tässä kukaan muukaan nähtävästi ole mitään ripsien räpsyttelyä parempaa osannut tehdä, jos täällä kerran ollaan”, nainen naurahti kuitenkin lisäten viereisen sellin suuntaan tytölle. ”Oletko kunnossa?”

Käytävältä kuitenkin ilmaantui jälleen uusi varsin huomiota herättävän näköinen tulokas, mutta saaden Celesten sirorakenteisen kehon säpsähtämään, tuo kävikin vartijoiden kimppuun. Vartijat kuitenkin saivat tatuoidun lihaksikkaan miehen aisoihin ja tuo viskattiin samaan selliin aikaisemman tummaihoisen tytön kanssa. Päälle vielä mutistiin jotain ja nimi Castaneda jäi jostain syystä erikoisuudellaan pyörimään Celesten kielen päälle.

Sinisilmäinen mies käytävän toiselta puolelta sanoi ääneen sen, minkä nainen oli itsekin todennut. Ei pahempi sisääntulo. Tuo vielä selitti jotain sellikaverista, mikä sai Celesten katsahtamaan kiharahiuksiseen vankiin, joka ei ollut tähän mennessä sanonut mitään.

Nimi: pixeli

06.03.2018 22:04
Reed Crowall

Reed nojasi päällään kaltereihin toivoen niiden sulavan kasaan, mutta niin ei tietenkään käynyt. Nuorukaista kismitti tänne selliin joutumisen lisäksi myös vartijoiden virnuilut ja nauramiset, sekä kummastutti näiden epätavallinen ulkonäkö. Reed ajelehti vielä tovin ajatuksissaan ja suunnitelmissaan, kunnes kuuli sen lähekkäisen sellin tyttösen kysyvän tiirikoinnista pinnillä. Hän nousin ylös ja nojautui rennosti sellinseinää vasten kädet puuskassa. Kevyt hymähdys karkasi nuorukaisen huulilta.
"Tottakai mä osaan" hän sanahti terävästi ja katseensa lattiaan ja näin ollen päänsä myös, nostaen sen kumminkin heti takaisin naisen puhuessa uudelleen. Reed katsoi hiuslenkkiä ilmeettömänä, vaikka miettikin olisiko siitä tosiaan hyötyä. Siniset silmät kääntyivät katsomaan vankilan lukkoa ja sitten taas naista, joka oli kietiassut hiuksensa nutturalle.
"No, olisi...jos ton lukon sais käännettyy silleen että sen vois tiirikoida kaltereiden lävitse" Reed totesi ja piti pienen tauon.
"Ja, riippuu vähän sen hiuslenkin materiaalista. Jos se on kova ja tiukka se vois onnistuu ja jos semmosta kangasta ni siitä pitäis irrottaa se metallinen vai alumiininen osanen jonka avulla se on saatu renkaaksi. Kummassaki tapauksessa se pitöis tietty katkasta" Reed sepitti kuin olisi perehtynyt paljonkin hiuslenkkeihin tai niillä tiirikoimiseen. Hänen äänensä oli koko ajan pysytellyt kylmänä ja vakavana ja toisinaan hän oli myös vilkaissut sellikaveriaan, joka oli vaiti ja ei näyttänyt nytkään kovin innostuneelta vapautumisen suhteen. No, jos joku halusi jäädä tänne se oli Reedille yksi ja sama. Senkun jääkööt.

Yllättäen kuului taas vartijoiden askeleet ja Reed siirsi siniset sielunpeilinsä äänen suuntaan. Sieltä tosiaan vartijat tulivat ja toivat mukanaan taas uutta vankia. Nuorukainen tarkasteli tulokasta. Vanki oli tummaihoinen ja kiharapäinen ja näytti Reedin mielestä säälittävän heikolta. Mitään myötätuntoa ei häneltä tietenkään herunut, vain kylmä ja tarkkaileva katse. Reed seurasi tyttöä katseellaan kun tämä tuupattiin sisään selliinsä niin että vanki joutui ottamaan käsillä vastaan ettei olisi lentänyt turvalleen.
"Ei tainnut ripsien räpyttely auttaa?" Reed hymähti uudelle tytölle, joka oli koonnut itsensä sykkyräksi. Hänen äänensävystään oli kuultanut hitunen ivallisuutta. Hän ei vain ollut voinut vastustaa kiusausta vähän pitää hauskaa muita ilkkuvalla. Nuorukainen sai myös aivan kuin jonkinlaista voimaa siitä, että kaltereiden taakse suorastaan virtasi porukkaa ja että hän pystyi härnäämään muita.

Ei kestänyt siitäkään kovin kauaa, kun vartijat taluttivat taas uutta, tälläkertaa vaaleahiuksista miestä, jolla näkyi kumminkin olevan värjätyt hiukset, sekä huomiota herättävät silmät (Ryder).
Reed nojaili rennosti ja seurasi tätäkin ilmeettömästi, mutta silti jotenkuten kiinnostuneena. Uusi tulokas osoittautuikin oikein oikukkaaksi tapaukseksi. Vartijat ja vanki kävivät pienoisen konfliktin käytävällä ja vielä sellissä mies sai turpiinsa vartijalta, jonka jälkeen nämä poistuivat. Reed oli seuraillut tapahtumaa pieni, lähes huomaamaton virne naamallaan, nyt se oli tosin kadonnut ja naamalla oli neutraali, mitäänsanomaton ilme.
"Pakko myöntää, että näyttävä sisääntulo" Reed sanahti ja virnisti taas pienesti.
"Ja sait oikein mukavan sellikaverinkin" Reed jatkoi ilkikurisesti ja hymähti kevyesti. Hän oli itse ihan tyytyväinen omasta sellikaveristaan, joka ei ollut mikään tytöntyllerö, vaikka oma selli ilman ketään olisikin ollut Reedistä parempi. Tähän oli kumminkin tyydyttävä.

Nimi: Tiuhti

06.03.2018 16:29
Ryder Castaneda

”Viimeinen elossa oleva Castaneda, ja vihdoin loukussa.” Pitkä, synkännäköinen mies painoi pilkallinen virne kasvoillaan silmänsä alas tulokkaaseen, joka katsoi takaisin mitä myrkyllisimmällä ilmeellään. Jos katse tosiaan voisi tappaa, olisi luonnottoman näköinen mies jo kuollut.
”Viekää säilöön vaan”, hirvitys sanahti, tämän suusta löyhähti ällöttävä lemu. Mies loi vielä inhottavan irvistyksensä nuorelle miehelle, paljastaen samalla mustuneet hampaansa.
Joku tuuppasi Rudya selkään ja pakotti hänet liikkeelle. Vastahakoisesti ja kädet lujasti raudoissa hän astahti horjahtavan askeleen ja alkoi kävellä kahden vartijan saattamana keskellä kolkosti kaikuvaa käytävää.
Rudy mulkoili taakseen ja kohtasi yhtä luonnottomat silmät kuin aiemmallakin miehellä oli ollut. Toisen vartijan silmät verestivät ja harmaa iho halkeili niiden ympärillä. Toisen silmät näyttivät ainakin ulkoisesti ihan normaaleilta, mutta niissä oli jotain sanoinkuvaamattoman epämiellyttävää, mikä sai ihon kananlihalle.
Rudy käänsi katseensa nopeasti pois ja kuuli kuinka kaksikon hengitykset rahisivat kuin sora. Mihin helvettiin hän olikaan joutunut?

Vartijat tuuppailivat Rudya selkään tuon tuosta, luultavasti silkasta kiusanteosta. Lisäksi he valittivat että hän oli liian hidas. Rudy puri tiukasti alahuultaan ja yritti säilyttää malttinsa, vaikka tilanne saikin hänen kehonsa kihisemään raivosta. Taas toinen tönäisi häntä. Nuori mies puristi kätensä nyrkkiin ja antoi kynsien upota ihoon.
He siirtyivät kolkolta käytävältä vielä kolkommalle, mitä kuitenkin elävöittivät huudahdukset ja vaimeat valitukset. Rudy silmäili sellien sisälle ja katsoi toinen toistaan eri näköisiä vankeja. Vähän matkaa kuljettuaan nuori mies kiinnitti hetkeksi huomionsa hiuksiaan sitovaan tyttöön, ja tämän jälkeen kahteen samassa sellissä olevaan mieheen, joista toinen nojasi kaltereihin ja toinen vain oli. Huomaamattaan Rudy oli hidastanut vauhtiaan, ja se riitti toiselle vartijalle taas syyksi tuupata häntä terävästi kylkeen. Se riitti myös viimeiseksi pisaraksi miehen itsehillinnälle.
Rudy pyörähti ympäri, potkaisi häntä tuupannutta miestä napakasti tämän nivusiin ja sai vartijan painumaan kivusta ähkäisten kumaraan. Toinen vartijoista osasi toimia kuitenkin nopeasti ja otti Rudyn lujaan otteeseen, joka turhaan yritti panna vastaan. Raudat käsissä rajoittivat liikkumista eikä pelkistä jaloista ollut siinä kohtaan hyötyä. Muutenkin häntä pitelevä mies tuntui yliluonnollisen voimakkaalta.

Rudy työnnettiin heti välikohtauksen jälkeen siihen häkkiin, joka oli hiuksia sitoneen tytön vieressä. Vartija virnisti likaisesti.
”Mätäne täällä, Castaneda.”
Rudy vei inhosta irvistävät kasvonsa lähemmäs vartijan omia ja sylkäisi tämän naamalle.
”Painu vittuun, mulkku., hän sähähti.
Vastenmielinen virne katosi, luojan kiitos, vartijan kasvoilta, kun nuoren miehen sylkäisy osui tätä poskeen. Rudy sai välittömästi tuntuvan nyrkin iskun päin näköään.
Nuori mies ei kaatunut, mutta horjahti niin, että törmäsi sivuseinään. Sillä välin nyrkkiään käyttänyt vartija oli työntänyt sellin oven kiinni, pannut sen lukkoon ja poistunut paikalta uhmakkaasti mutisten potkun saaneen vartijan kanssa.
Rudy irrottautui seinästä ja sylkäisi suuhunsa tulvahtaneen veren maahan. Sitten hän myös huomasi, että oli joutunut häkkiin jonkun tytön (Nadia) seuraksi.
”Hienoa..”, Rudy huokaisi silmiään pyöritellen ja siirtyi istumaan toista vastapäätä, luoden tätä kohden purevan silmäyksen.
Mulkoilin myös toisiin selleihin, painaen pikaisesti mieleeni jokaisen kasvot.

Nimi: Amandla

06.03.2018 14:43
Nadidah Hanania

Kylmä lattia painui tiukemmin tummaihoisen tytön kenkiä vasten. Kahden vartijan saatteleman kiharapään kasvoilla oli kauhistunut ilme, heidän kävellessään muiden sellien ohi. Nadidah tärisi hiukan, muutaman vangin alkaessa hakkaamaan kaltereita. Vartijat pitivät siroa tyttöä tiukasti käsistä kiinni, ikään kuin Nadidah olisi nyt heti ensimmäisenä karkaamassa. Nadidah ei voinut pitää katsettaan vakaana, heidän kääntyessään yhden kopin eteen. Tytön katse kääntyi väkisin maahan, laskemaan siinä olevia likatahroja. Yksi vartijoista kumartui kuiskaamaan tärisevän tytön korvaan:
”Tervetuloa uuteen kotiisi”.
Nadidahin ihon pitki kulki tuhansia kylmiä väreitä. Paluuta menneeseen ei olisi.

Sellin ovi avattiin, ja kovakouraisesti Nadidah työnnettiin sinne. Hento tyttö kaatui maahan, ja onnistui juuri ja juuri ottamaan käsillä vastaan. Nadidah käännähti heti selälleen, katsomaan kauhuissaan ovea. Se lukittiin nopeasti, vartijoiden virnistellessä. Ainakin heillä oli hauskaa.
Nadidah ryömi nopeasti kaltereiden lähelle, nojaten niihin oikealla puolellaan. Tyttö kiersi kädet jalkojensa ympärille, jotka tämä oli vetänyt aivan kiinni rintoihinsa. Nadidah sulki pitkäripsiset silmänsä miettien miten pääsisi nopeasti ulos vankilasta.

Nimi: Pammee

06.03.2018 14:03
Mercy

Nainen ja sinisilmäinen jätkä suunnittelivat pakoa pinneillä ja pompuloilla. Mercy pohti, mahtoiko noilla olla montakin vuotta lusittavinaan. Hän tuhahti kevyesti kaksikon jutustelulle. Molemmat olivat taatusti ansainneet tämän tukistuksen, ja pakoyritys parhaimmillaan veisi hengen tai ainakin lisäisi tuomion pituutta. Mercy ajatteli, että hän voisi ihan hyvin kärsiä tuomionsa. Hän saisi aikaa miettiä ja järjestää elämänsä.

//Tässäpä lyhykäisesti, kun ei Mercyllä oo mtn sanottavaa xD

Nimi: Mokka

05.03.2018 23:35
Celeste Shars

Uuden sinisilmäisen tulokkaan (Reed) tutkiskellessa kaltereita, Celeste antoi oman uteliaan katseensa tutkiskella miehiä. Kiharahiuksinen näytti jo luovuttaneen pakemisen suhteen, mutta hänen hiljaisuutensa sai nuoren naisen uteliaisuuden nostamaan päätään miestä kohtaan. Sen sijaan uusi tulokas näytti vahvasti siltä, että hän tiesi, mitä oli tekemässä, joten tuo olisi ehdottomasti varsin mahdollinen pakokumppani, sillä nuori neitonenhan ei ollut vankilaan jäämässä.

Celesten kulmat kurtistuivat pettyneen oloisena vastauksen johdosta, vaikkakin hänen kasvoilleen kaartui niille ominainen hymy hymähdyksen kera.
”Kuinka hyvin osaat tiirikoida pinnin avulla?” nainen heitti vitsillä, tajuten kuitenkin heti sanat sanottuaan, että toinen mahdollisesti jopa voisi osata tehdä sen. Loppujen lopuksihan he olivat vankilassa ja oikeita vankeja. Toisin kuin hän. Viimeinen muisto ennen täältä heräämistä oli se, kuinka hänen veljensä oli ammuttu kuoliaaksi hänen silmiensä edessä.

Työntäen väkisin tuon muiston mielestään, Celeste hipaisi rannettaan tavoittaen mustan hiuslenkin.
”Tällä ei varmaan paljon saada aikaiseksi”, hän sanahti irroittaen hiuslenkin ranteestaan ja vilauttaen sitä miehille, ennen kuin sitaisi valtoimenaan olevat vaaleanruskeat hiukset tottuneesti sotkuiselle nutturalle päälaelleen.

Nimi: pixeli

05.03.2018 16:48
Reed Crowall

Reed ei pitänyt yhtään tämän hetkisestä tilanteestaan ja nojasi päällään kaltereihin miettien miten olisi pakenemisen laita. Se näytti tosin huonolta, sillä nuorukaiselta oli tietenkin viety kaikki aseet ja muut, joten Reed vain tyytyi liuttamaan kättään rautatankoa pitkin. Pian ilmeisesti nuorukaista tarkkaillut toisen sellin nainen kysyi pakomahdollisuusksista. Reed nosti päänsä kaltereista ja kääntyi naisen puoleen vilkaisten myös sellitoveriaan.
"Et ylläty, mutta huonot ilman minkäänlaisia työkaluja" nuorukainen totesi kylmästi ja jatkoi hetken päästä.
"Mutta aina kannattaa kokeilla..." Reed jatkoi mietteliäämmin ja kehitti päässään jo kaikenlaisia suunnitelmia. Nämä kaksi vankia näyttivät nuorukaisen mielestä jo luopuneen toivosta.

Nimi: Pammee

05.03.2018 15:15
Mercy

Mercy nojasi kyynärpäillä polviinsa. Hän kyllästyi silmäpeliin tytön kanssa ja siirsi katseensa vastapäiseen, koruttomaan kiviseinään. Käytävältä kuului puhetta ja kohta Mercyn selliin tuotiin toinen vanki, joka vartoiden mentyä alkoi heti tarkastella kaltereita. Oli varsin selvää, mitä sinisilmäinen kaveri suunnitteli. Mercy kallisti aavistuksen päätään. Kai tuo nuori, ehkä juuri ja juuri täysi-ikäinen kaveri ymmärsi, että kalterien läpi paetessa hän juoksisi suoraan jonkun vartijan syliin. Eikä tuosta luultavasti edes läpi pääsisi, ellei tyyppi sitten kantanut vankilapuvun alla timanttisahaa. Naisvanki toisella puolen käytävää kysyi ääneen pakomahdollisuuksista. Huonot, Mercy vastasi ajatuksissaan katsahtaen ensin tyttöön ja sen jälkeen sellikaveriinsa, jolle kysymys oltiin esitetty. Mercy päätti seurata tilannetta ja katsoa hetken sivusta, millaisiksi henkilöiksi nämä kaksi osoittautusivat.

Nimi: Mokka

05.03.2018 06:43
Celeste Shars

Uusi kiharatukkainen tulokas (Mercy) näytti yrittävän saada jotain vielä vartijoilta, mutta he poistuivat piakkoin jättäen vangin selliinsä, jolloin tuo istuutui yllättävän rauhallisen oloisena kaltereiden viereen. Naisen paniikki alkoi vähitellen laantua, ja jäljelle laskeutui tuttu itsepäisyys ja uteliaisuus. Celeste astui askeleen jälleen lähemmäksi kaltereita, kuitenkaan koskettamatta niitä enää. Hän oli aikeissa sanoa jotain, yrittää saada jotain selkoa siitä, mitä oli meneillään, mutta paikalle ilmaantui tummahiuksinen vanki (Reed?) muutaman vartijan kanssa ja hänet talutettiin samaan selliin aikaisemman uuden tulokkaan kanssa.

”Mitkä ovat pakomahdollisuudet?” Celeste kysäisi tunnetilaan nähden yllättävän kevyeseen sävyyn tulokkaan tutkaillessa kaltereita, kuitenkaan haluamatta kuulla vastausta, sillä se saattaisi olla pettymys. Vaaleanrusehtava katse käväisi jälleen kiharapään (Mercy) suunnalla avoimen tutkivana, ennen kuin se palaisi takaisin uuteen mieheen. (Reed)

Nimi: pixeli

04.03.2018 19:19
Reed Crowall

Askeleet kopahtivat lattiaan ja valot häikäisivät kirkkaasti joukkiota, joka eteni ripeään tahtiin kohti vankityrmiä. Yksi punasilmäinen vartija edellä ja kaksi myös jännät silmät omaavaa takana. Heidän keskellää käveli vastahakoisesti tummahiuksinen nuorukainen, joka tämänhetkisestä tilanteestaan huolimatta yritti sinnikkäästi päästä eroon käsiraudoistaan.
"Reed Crowell, oletan?" Joku vastaan tuleva vartija sanahti ilkikurisesti ja jatkoi
"Tervetuloa tänne rikollisien säilytyspaikkaan. Toivottavasti viihdyt kylmässä kopissasi" ja tätä Reediksi kutsuttua nuorukaista taluttavat vartijat remahtivat nauruun ja jatkoivat matkaa.

Viimeinen ovi sulkeutui ja edessä avautuivat sellit. Vasta nyt Reed halusi kohottaa katsettaan hitusen ja kohtasi vankien uteliaat ja ahdistuneet katseet ja ne kylmät kopit -tai ei niitä ihan kopeiksi sopinut kutsua. Vartijat tönivät nuorukaista eteenpäin kohti erästä tyhjää tyrmää, mutta toinen vartijoista osoittikin toista tyrmää, jonne oli vähän aikaa sitten saateltu toinen vanki (Mercy) ja sitten vartijat astelivat sen luo nauraen. Reed vilkaisi olkansa yli tyhjääm tyrmään, mutta kääntyi sitten edessä olevan suuntaan, jossa nuorukaisen hämmässtykseksi olikin jo toinen vanki. Siitä huolimatta vartijat avasivat sellin oven ja työnsivät Reedi sisään, ottivat käsiraudat pois ja lukitsivat sellin jäljessään.
"Hauskoja hetkiä!" He naurahtivat ja kävelivät poispäin. Nuorukainen vain tuhahti ärtyneenä.

Reed pyöritteli kipeytyneitä ranteitaan ja kirosi hiljaa, koska ei ollut saanut itseään irti. Nuorukaisen silmät kiinnittyivät toiseen vankiin (Mercy),joka istui seinää vasten lähellä kaltereita ja hän toivoi että olisi päässyt tyhjään tyrmään. Seuraavaksi Reed katsahti lähellä olevan sellin nuoreen naiseen (celeste), joka ei näyttänyt järin tyytyväiseltä. Nuorukainen polvistui tutkimaan kaltereita suunnitelmissaan pako, vaikka uskoikin sen olevan aika mahdotonta. Hän nojasi päällään kaltereihin tuima, vähän mietteliäs katse silmissään.
Reed katsahti vanginvaatetustaan, joka oli harmaa uniformu ja vaikka nuorukainen olisi halunnut pukeutua johonkin muuhun hän tyytyi nyt tilanteeseen, kun sille ei kerta voinut tehdä mitään.

Nimi: Pammee

04.03.2018 14:13
Mercy

Vartija odotti, että Mercy astui kolkkoon vankityrmäänsä, irrotti miehen käsiraudat ja lukitsi kalterioven.
"Voinko mä saada mun tavarat?" Mercy kysyi ranteitaan hieroen niin kohteliaasti kuin tilanteeseen nähden kykeni. Kalpea ihoinen vartija katsahti miehen tummiin silmiin ja naurahti ivallisesti.
"Tuskinpa", vartija totesi, mutta sitten hän jatkoi, "Mitä sä sieltä haluaisit?" Kaiketi hänen kiinnostuksensa oli herännyt vangin harvinaisen rauhallisen olemuksen myötä.
"Kirjan", Mercy vastasi. Vartija katsoi häntä hetken kuin yrittäen ymmärtää oliko vanki tosissaan. Lopulta vartija reagoi nauramalla ja kohauttamalla olkapäitään. Vartija ei viitsinyt edes vastata, vaan viittoi kaverilleen merkin jatkaa matkaa. Punasilmä oli ollut parhaillaan härnäämässä käytävän toisella puolella naisvankia, joka aiemmin oli kurkkinut kalterien välistä. Nyt molemmat vartijat kulkivat käytävää pitkin poispäin keskenään keskustellen.

Mercy huokaisi hiljaa ja istui sivuseinää vasten kaltereiden viereen. Mies sormeili kylmiä rautaputkia ja mietti, miten hänen ystävänsä mahtoivat voida. Doomed Hopen jäsenistä kahdeksan oli jäänyt kiinni kerralla ja heidät kaikki oltiin sijoitettu eri vankiloihin, jotta joku sortuisi paineen alla ja alkaisi puhua. Viranomaiset yrittivät lahjoa heitä, se joka puhuisi ensin, saisi lyhyemmän tuomion. Mutta Mercyllä ei ollut aikomustakaan kieliä omistaan. Kesken mietteidensä kiharapää huomasi, että tyttö toisella puolella käytävää katsoi häneen. Miehen toinen kulmakarva kohosi kysyvästi, mutta mitään hän ei sanonut.

Nimi: Mokka

04.03.2018 10:26
Celeste Shars

Vaikka naisen sormet olivatkin kietoutuneena kylmien kaltereiden ympärille, jotka eivät suoneet fyysisesti minkäänlaista myötätuntoa tai turvaa, sentään hänellä oli jotain mistä pitää kiinni, kun maailma oli seonnut hänen ympärillään. Ei Celeste ollut rikollinen, ei lähelläkään, mutta silti hän oli jostain syystä päätynyt tänne. Vankilaan. Vaikka paniikki ei paljoa laantunutkaan, hänen vaaleanrusehtava katseensa pystyi lopulta hahmottamaan ympäristön paremmin.

Sellejä ja muutama vartija siellä sun täällä, mutta kukaan ei oikeastaan ollut kiinnittänyt huomiota aikaisempaan tuskaani. Muutama vartija talutti kiharatukkaisen nuoren miehen yhdelle selleistä, pukaten hänen sisään. Celesten katse pysytteli porukassa, kuitenkin kohdaten uuden tulokkaan (Mercy?) katseen ja yllättyen hätkähtäen sitä, kuinka tyhjä katse oikeastaan oli, vailla minkäänlaista myötätuntoa tai tunnetta.

Celeste ei kuitenkaan saanut aikaa tulkita katsetta, kun joku kalautti kaltereita saaden hänet säpsähtämään ja irroittamaan otteensa. Naisen vaaleanruskeat suuret silmät kohtasivat kaltereille ilmestyneen vartijan syvänpunaisen katseen.
”Jonkun kannattaisi pitää se turpa tukossa”, vartija totesi antaen uhkaavan katseensa levätä naisessa, ennen kuin vartija lopulta jatkoi matkaansa sellirivistöä pitkin. Välittömästi vartijan kadotessa, Celesten suuntasi katseensa uuteen tulokkaaseen (Mercy?), välittämättä siitä, että olikin saanut häneltä aikaisemmin vain varsin tyhjän katseen.

Nimi: Pammee

04.03.2018 09:43
Mercy

Oven summeri särähti soimaan merkiksi, että ovi aukesi. Kiharatukkainen nuori mies, joka oli sonnustautunut vaaleanharmaaseen uniformuun astui kynnyksen yli. Hän oli ristinyt kätensä, joiden vapautta rajoittivat metalliset käsiraudat.
"Nicholas Ferrers, yksi niistä kahdeksasta DH:n pirulaisesta", ilmoitti kiharapään takana seisova, kalpea ihoinen vanginvartija, jolla oli pikimustat, lyhyet hiukset ja väsyneet silmät. Ovea piti auki toinen vanginvartija, joka nyökkäsi kuulleensa ja teki tietä vankilan uudelle asukkaalle ja tämän vartijalle. Tämä toinen ei ollut yhtä kalpea kuin kaverinsa, mutta hänellä oli karmivan punaiset silmät. Niitä silmiä Mercy tuijotti pitkään miettien, että hän oli tainnut päätyä kirjaimellisesti helvettiin demonien keskelle. Kalmaiho miehen takana pukkasi häntä kovakouraisesti selkään ja ärähti samalla käskyn liikkua. Mercy horjahti, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa.

Vankilan käytävät olivat kaikkea muuta kuin hiljaisia. Huutoja ja valitusta kuului joka suunnasta. Mercy oli varma, että jotakuta kidutettiin jossain. Kylmät loisteputkivalot sattuivat silmiin. Käytävällä, erään sellin kaltereissa roikkui nuori nainen (Celeste?), joka vaikutti jollain tapaa hermostuneelta tai hämmentyneeltä. Mercy loi katseen tuon naisen puoleen, muttei ilmein esittänyt myötätuntoa tai mitään muutakaan nimettävää tunnetta. Kai jokainen oli täällä omasta syystään ja omien syntiensä tähden. Vanginvartija pysäytti vangin ja alkoi avata toisen kalterioven lukkoa. Tästä siis tulisi Mercyn koti muutamiksi vuosiksi...

Nimi: Mokka

27.01.2018 14:50
Celeste Shars

Kylmä betonilattia nuoren naisen alla oli ensimmäinen asia, minkä hän tiedosti havahtuessaan hereille. Yhä unisen hämmentyneenä hän kääntyi kasvot kohti karun kivistä kattoa hieroen otsaansa yrittääkseen hillitä alkavaa päänsäärkyä. Syvä huokaisu karkaisi huulilta, ennen kuin hän lopulta keskitti vaaleanrusehtavan katseensa yläpuolelleen kattoon. Kulmat kurtistuivat välittömästi ja hätkähtäen nainen kompuroi pystyyn, kohdaten karun sellin ympärillään harmailla kaltereillaan. Ei, ei voinut olla totta. Ei hän voinut olla vankilassa. Celesten katse kiersi pientä huonetta, ennen kuin se keskittyi villinä kaltereiden lomaan. Muutamalla nopealla askeleella nuori nainen oli niiden luona kietoen pitkät sormensa niiden ympärille.
”HEI” hän huusi nojaten päänsä kaltereihin nähdäkseen paremmin käytävään joka avautui suuremmaksi ilmeisesti selliosastoksi.
”Päästäkää minut ulos”, nainen jatkoi tiukentaen otettaan kaltereista. Hänhän ei tänne jäisi, ei mistään hinnasta.

©2018 Shade - suntuubi.com